edellinen seuraava
Juhlaviikot
#juhlaviikot #huvila20
HELSINGIN JUHLAVIIKKOJEN ARKISTO HELSINKI FESTIVAL ARCHIVES

 

 

 

Suomi rakastaa 

J. Huimapää ja Vaaralliset Jouset 

28.08.1997

Suomi 

 

 

Olympia-orkesteri, johtaja Jukka Hakoköngäs
solistit Pauli Hanhiniemi, Hunajamelonit, Matti Inkinen, Anna Kuoppamäki & Toni Wirtanen, Ilkka Merivaara, Elena Mady, Neljä Baritonia, Kalle Pakkala, Eero Raittinen, Pelle Miljoona, Rasmus, Toni Rossi, Aki Sirkesalo
juontaja & solisti Sasu Moilanen
J. Huimapää ja Vaaralliset Jouset

”Suomi rakastaa” oli Juhlaviikkojen tilauskonsertti, missä aiheena olivat uudet suomalaiset rakkauslaulut. Laulujen tekijöinä olivat (niiden lisäksi, jotka itse solisteina myös esittivät omat laulunsa) Liisa Akimof (Mady), Ilkka Alanko (Merivaara), Ismo Alanko (NB), Costello Hautamäki – Pate Mustajärvi (Hanhiniemi), Hector (Moilanen), Juha Kannas – Tomi Kontio (Rossi), Maritta Kuula (HM), Sakari Pesola (Pakkala), ja Matti Pitsinki (Raittinen).

Helsingin Sanomien Jukka Haurun mukaan ”lopputulos oli vielä huonompi kuin edellisvuoden aihe politiikka, mistä kukaan ei saanut mitään irti”. Hän näki tilaisuudessa ”itseironian avulla eduksi kääntämistä”, vaikka ”rakkaus aiheena kääntyi yleensä arkiseksi hölkkäilyksi tai pikkunäppäryydeksi”. Haurun positiivisessa sävyssä esiin nostamia tekijä / esittäjiä olivat Pelle Miljoona (”rehellistä ja herkkää”), Matti Inkinen (”minimalistisen hauska”), sekä Juha Lehti (”tunnelmasta erottunut”).

Rumban Ilkka Mattila nosti esiin ennen kaikkea Olympia-orkesterin, kehuen sen osuutta ”napakaksi, parhaimmillaan hienostuneeksi ja oivaltavaksi, mutta välillä myös vähän kuivaksi ja ulkokohtaiseksi”. Mattilan mukaan ”ei ollut kenenkään vika, että konsertti oli lopulta aika hengetön – yleisö enimmäkseen tykkäsi, mutta kappaleet olivat kovin tavallisia”. Hän piti ”kiistattomana kohokohtana” Neljän Baritonin (Ismo Alanko, Ilkka Alanko, A. W. Yrjänä, Kalle Ahola) esittämää, ensin mainitun tekemää laulua Pop-musiikkia, mikä oli ”kovin ilmeinen, mutta mainio renkutus”.

Demarin Rolf Bamberg kertasi myös edellisen vuoden aihetta, todeten, että ”protestia ja poliittista terävyyttä jäätiin kaipaamaan”. Rakkautta hän piti helpompana teemana, mutta ” tulos ei ollut kaksinen, kokonaisuus jätti rintaan ja mieleen tyhjän olon”. Bambergin mukaan loppuunmyyty yleisö ”eli esityksissä kyllä mukana, mutta enemmänkin kovien nimien, ja paikoin riehakkaiden lava-aktien innoittamina”. Kärkeen hän nosti Toni Rossin esittämän, Juha Kannaksen ja Tomi Kontion tekemän laulun Hopeaöinä (”varsin kaunis ja useampaa kuuntelua kestävä”), sekä Kalle Pakkalan tekstittämän ja laulaman, Sakari Pesolan säveltämän laulun Hyvä odottamaan (”suurta tunnetta antaumuksella”). Inkistä hän piti ”jo lähes parodiana”, ja Pelleä ”ylipateettisena, tahattomana huumorina”. Ilkka Alangon Mika oli ” yllättävänä näkökulmana rakkausteemaan piristävä poikkeus”, ja Ismo Alangon Pop-musiikkia ”kaikkien musiikillisten lainauksien ja varkauksien äiti, parodioiden esitetty”.

Illan avasi vanhojen rakkauslaulujen ohjelmistollaan J. Huimapää ja Vaaralliset Jouset.